Vanhoja videoita ja kyyneleitä

Katselin Netan vanhoja palovaroittajavideoita silmäkulmat kosteina. Mietin usein, pitäisikö jättää koko videointi kun se tuottaa niin paljon tunnekyyneleitä ja tuskaa näin jälkeenpäin. Toisaalta on hienoa saada talteen näiden jättirotujen tekemiset - niistäkin on aika moneen, kunhan omistaja keksii mikä sopii juuri sille yksillölle parhaiten.

En ole pystynyt katsomaan Myrskyelokuvaa Oonan vuoksi. Jotenkin vain se tuntuu vieläkin niin kipeältä asialta, vaikka Oonan menehtymisestä on 5 vuotta - ei mennyt kuin pari viikkoa kun Oona kuoli kuvaustensa jälkeen. En tiedä auttaisiko jos sen elokuvan katsoisi nenäliinapaketin kera. Jotenkin vain tuntuu etten pysty edes kaapissa pitämään kyseistä elokuvaa tallennettuna. Ehkäpä sitten joskus kun olen 90v sanon Oonalle jäähyväiset ja katson elokuvan ja toivon että tapaamme sateenkaaren tuolla puolen.

Välillä myös vähän harmittaa etten videoinut "vanhaa laumaani", niiden tokosuorituksia ja muita juttuja. Kuviakin tuli otettua aika vähän. Vasta myöhemmin ostin kunnon sen aikaisen videon ja kameran ja aloin varsinaisesti vasta Peppiä videoimaan ja nyt myös Lyyliä. Lyylistäkin on vähän videoita kun sen pääpaino on jäljestäminen, en viitsi pelkkää jälkeä koko ajan videoida. No kuvia on jonkun verran otettu.

Pepistä löytyykin sitten paljon videoita. Siinä on koira jolle mikään asia ei ole mahdoton - paitsi yksi: vepe. Peppi hakee kaiken ja vie mutta hakee rantaan parhaaksi katsomaansa kohtaan ja vie sinne niin hukkuneen kuin veneenkin ja haluaa piilottaa sen pusikkoon:)

Melkeimpä ihan ihan hirvittää välillä, miten sitten joskus pystyn katsomaan Pepin ja Lyylin videoita - ehkäpä tosiaan vasta 90-vuotiaana, koska nytkin kyyneleet virtaa kun niitä videoita katselen ja muistelen "Temppukirjan" tekemistä Pepin kanssa.

Olenkohan tulossa vanhaksi, kun näin tunteilen - onhan minusta tullut ihanan tyttövauvan mummu:) 

Pepille lisätty toukokuussa tehty toinen ID-asvalttijälki ja Lyylille nouto video LyyliNoutaa. Miten leonbergi voikin olla noin innokas noutaja:) Lyylin videolla pyyhin joka noudon jälkeen kapulan, kun se on ihan kuolassa - tämä kuolaaminen muistuttaa edesmenneestä Artusta. Arttu nosti avaimet ja lompast ja kaikki mutta kun ne oli niin räässä niin en sitten tehnyt siitä avustajakoiraa.

Hyvää syksyä kaikille!