Tehtiin eilen illalla klo 21.00 kylällä vähän treeniä kaksistaan. En ole ehtinyt perehtymään kameran säätöihin, joten kuvat ovat edelleen huonoja. Mielessäni on pyörinyt jo kolme vuotta että tekisin uuden kirjan eräästä aiheesta, mutta eipä se ole mahdollista ennenkuin tietokone toimii täällä mettässä nopeammin ja kameralla saisi hyviä kuvia.

En tiedä itsekään miten olen saanut nykyleoilleni tuon seuruun tehtyä noin tiiviiksi. Tokokokeissa siitä on Pepin kanssa yksi tuomari sanonut ja ottanut pisteitä pois "kun sinulla on mahdollisuus koskea koiraan kun se on niin iso, vaikket koskekaan niin otan pisteen pois". Multa ainakin meni maku koko tokosta kun isoa koiraa moitittiin sen koosta koko kokeen ajan. No jokainenhan voi äänestää jaloillaan. Voihan sitä huvikseenkin opettaa, ei kaikki toiminta tarvi tähdätä kokeisiin. Vaikka koiralla olisi jokin fyysinen este ettei voi osallistua jonkun lajin / lajien kokeisiin, niin se ei tarkoita että koira pitäisi unohtaa nurkkaan. Pääasia että on hauskaa - kuten meillä oli jälleen eilen.

 

eilpep1-normal.jpg

Pikkasen vaikeeta ottaa askeleita vasempaan, kun koira pitää niin tiivistä kontaktia. Itsellänikin tämä askel vasempaan on teknisesti vielä vähän hakusessa.

eilpep3-normal.jpg

Kuvasta huomaa hyvin, missä on vika:) oma käskyajoitukseni ja jalan siirto ei oikein natsaa yksiin koiran ajatusten kanssa. Pepillä on ajatukset vain kontaktissa.

eilpep4-normal.jpg

Askel oikeaan sujuu tosi hienosti - Peppi osaa itsekin ottaa sekä etu että takatassuillan askeleen sivullepäin. Olen tätä aikaisemmin videoinut, ja siinä sen huomaa hyvin - ihmettelen itsekin miten se on oppinut heti alussa sivuttain kulkemaan. Koira on jäykkä mutta silti ottaa sirkusaskeleina sivuliikkeitä: kaikkea en vain voi ymmärtää. Ja kontakti pysyy, pää ei välillä laske.

eilpeppi2-normal.jpg

Tässä Lyylin tyylinäyte.

juslyy1-normal.jpg

Tämä menee jo melkein pk-puolelle:) Kun on näin tiivis kontakti ja seuruu niin Lyylin on vaikee kääntyä vasemmalle. Mutta kylläsekin onnistuu kun jonkun aikaa sitä treenataan. En halua että Lyyli kiertää selän takaa, vaan sen pitäisi kääntyä ja heittää peffaa etukautta täyskäännösvasen. Välillä se onnistuu erinomaisesti mutta aika usein tulee liikaa väljyyttä. Sanoisinko että pilkunviilausta:)

jusslyy2-normal.jpg

Ohjaajan vaihto - lennosta. Eikös siihen tokoon voisi lisätä osion jossa vaihdetaan lennosta ohjaajaa. Olen joskus vuosia sitten tehnyt kentällä sellaisen treenin, jossa vaihdettiin koiria lennosta - kyllä oli mukava tehdä seuruu ihan vieraalla koiralla kun ei voinut käyttää mitään "salaisia apuja".

eillyy1-normal.jpg

Otan jossain vaiheessa kuvia meidän ryhmän treeneistä, olemme saaneet hienoja suorituksia heillekin.

Jos joku ihmettelee kun nykyään mulla on kaikki pitkäthousut tosi löysiä, niin olen joutunut muuttamaan ruokavalioni viime syksynä ja sitä myöten laihduin 6 kg vaikkei ollut tarkoitus. Pitäis mennä vaatekauppaan ostamaan pienempiä vaatteita mutta kun tuo vaatekauppakierros ei yhtään hotsita. Mielummin menen metsään samoilemaan koirien kanssa:)